Aloitan ajankohtaisen kirjoitelmasarjan aiheesta, joka on ottanut pannuun sen jälkeen kun minulle selvisi, että joulupukkia ei ole olemassa. Aktiivista jouluboikottia olen harrastanut itsepäisesti kymmenen vuotta ilman sen kummempaa meteliä. Ystävät ja sukulaiset ovat vuosien varrella ymmärtäneet vihjeen olla antamatta sen enempää lahjoja kuin lähettämästä kortteja, onneksi. En kuitenkaan tarkoita, etteikö tästä tekopyhyyden ylistyksestä nauttivat saisivat sitä viettää, kaikin mokomin! Jos törsääminen, mässääminen ja ryyppääminen maittaa niin antaa mennä vaan. Itsekin harrastan näitä hyveitä aina kun mahdollista, paitsi jouluna. Syy siihen, miksi en malta viettää ainoastaan hiljaista yhden miehen boikottia vaan avaudun aiheesta, johtuu uskonnollisesta taustastani ja sen myötä siitä, etten voi sietää tekopyhyyttä. Olen sentään entinen vanhoillis-laestadiolainen, ettäs tiedätte.

Lapsena tällä juhlapyhällä oli hyvin syvällinen merkitys. Kinkun ääressä luettiin hartaasti Matteuksen evankeliumia, kirkossa ja hautuumaalla käytiin ja koko homma otettiin muutenkin vakavasti. Lahjoja toki annettiin mutta äärimmäisellä kohtuudella, muutama kaikille. Sitä mukaa kun ikää karttui valkeni valitettavasti maallisen maailman realiteetit ja varsinkin jouluun liittyvä hössötys; vuotuinen höntyily, joka oli aikaa sitten ohittanut tekopyhyyden ja olisi lähennellyt jo pyhäinhäväistystä, ellei koko kristillinen joulu jo itsessään olisi lähtökohdiltaan kyseenalainen.

Kertauksen vuoksi: Kristillinen joulu on aikoinaan maallisista syistä ympätty samaan syssyyn pakanoiden huomattavasti rehellisemmän keskitalven juhlan kanssa, josta myös apinoitiin piirteitä kristillisen jouluun. Tästäkin voidaan syyttää muinaisia roomalaisia. Vaikka päämäärä periaatteessa olikin hyvä, eli saada myös jumalattomat pakanat ynnä muut kerettiläiset ylistämään Jeesuksen syntymää, ei lopputulos oikeuta keinoja.

Viimeistään palttiarallaa 2000 vuotta varsinaisen tapahtuman jälkeen on nähtävissä tämän kehityksen seuraus; materialistinen kuluttajien kilpavarustelu, jota masinoi sosiaaliselta vastuultaan ja hengelliseltä pääomaltaan jääkaappimagneetin luokkaa oleva markkinatalouden koneisto. Kun miettii että se biletyksen aihe on persaukisen puusepän poika, joka syntyi jossakin navetan esikuvassa kun ei muuallekkaan Joosepin luotto riittänyt, tuntuu tämä nykyaikainen juhlistus aika absurdilta. Ehkä koko modernin joulun hengen voisikin kiteyttää lauseeseen "osta itsellesi joulumieltä". Siitähän pohjimmiltaan on kyse. Toki jos joku voi perustella miten vaikkapa joulupukki ja -kuusi liittyvät hengelliseen jouluun (Christmas, alunperin "Mass of Christ", eli Jessen messu), Petteri Punakuonosta puhumattakaan, niin vedän sanani takaisin. Lahjarumba on sentään löyhästi perusteltavissa itämaan tietäjien legendalla, tosin siihen vetoaminen olisi itsepetosta.

Täysin maallinen joulu olisi asia erikseen. Jos tämäkin loskakelissä hummattava kansallinen hiljentyminen olisi selkeästi markkinoitu sekulaarisena kulutusjuhlana, ei minulla olisi mitään ongelmaa. Tosiasia kuitenkin on, että sellaista juhlaa ei voisi mitenkään kaupustella yhtä tehokkaasti. Nyt myynninedistäjänä on kahden tuhannen vuoden takainen yleisesti ylevänä ja totena pidetty tapahtuma, johon on liimattu kiinni kaikki ne niin sanotut jouluperinteet, joiden toteuttamisesta luonnollisesti lypsetään rahaa. Kukaan järjissään oleva kauppias ei olisi valmis hylkäämään tällaista rahasampoa, joten mammonan ylistys hengen kustannuksella jatkuu näillä näkymin niin kauan, kun joku voi siitä kääriä tuohta. Sitäpaitsi joulun viettoon liittyy huolella vaalittu sosiaalinen pakko, jonka välttely johtaa yleisimmin pirun huonoon omaantuntoon. Ilmeisesti on helpompaa mennä massan mukana, kuin pysähtyä hetkeksi miettimään mitä on oikeasti tekemässä, ja miksi. Imeliä jouluvaloja pitkin pihaa. Ylihintaisen käkkärämännyn latvan kärrääminen keskelle olohuonetta sotkemaan Ikea-idylliä. Lahjavuoria kiittämättömille kakaroille, kaukaisille sukulaisille ja ärsyttäville naapureille, onnittelukortteja muille kusipäille. Teennäisiä suvun yhteenkokoontumisia, joissa ketään ei oikeasti kiinnosta istua. Pöytä täynnä läskiruokaa, jonka mättämisestä podetaan huonoa omaatuntoa pitkälle varhaiskevääseen. Koko homman purkautumista kiukkukännissä perinteisenä perheväkivaltana. Itkua, riitoja, kiukkua. Siinä sitä joulun henkeä. Kiitos, mutta ei kiitos.

Ainoa jouluun liittyvä juttu minkä teen, on visiitti faijan haudalle, jonne sytytän kynttilän. Muut saatte tehdä mitä lystäätte, minä teen silloin töitä, ravintolassa viihdyttämässä humalaista joulukansaa. Mitä vuosien varrella olen juottoloissakin elämää nähnyt, niin joulu on kaukana ilon juhlasta, uskokaa pois.

Hauskaa joulun odotusta kaikille! Lisää rutinaa jouluisista aiheista tulossa...

Päivän tosi kätsy keksintö: ilmastointiteippi